Tänään on ollut taas jossain määrin harmaa päivä, niin sään kuin mielialankin puolesta. Tällaisina päivinä; tässä tietyssä mielentilassa sitä miettii lähinnä puolentoista vuoden päästä koittavaa paluuta Suomeen ja sitä seuraavaa elämää. Olen mielessäni aikatauluttanut sen koirankin sinne noin kahden vuoden päähän, eli sekin kummittelee mielessä: tällä hetkellä kuitenkin kieltäydyn edes haaveilemasta nelijalkaisesta otuksesta, tietoisella tasolla ainakin. Opinnot jatkuvat näillä näkymin loppuun Helsingissä (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja minut sinne huolitaan), mutta sen jälkeen tulevaisuus onkin aivan harmaan suvun peitossa. En ollenkaan tiedä, mihin sitä suuntaisi sitten valmistumisen jälkeen, ja se kieltämättä hirvittää. En voi (enkä kyllä haluakaan) olla ikuinen opiskelija, eli ihan oikeaan ammattiin on hakeuduttava, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Huomiseen mennessä karistan kuitenkin tällaiset ajatukset mielestäni, sillä vielä tässä vaiheessa ne aiheuttavat ainoastaan ahdistusta ja turhaa päänvaivaa: parempi keskittyä nyt tähän hetkeen ja palata noihin sitten kun on niiden aika.

Olen luonteeltani sellainen, että uskon ihan oikeasti elämän järjestyvän aina, tavalla tai toisella (mikä tosin ei poissulje huolehtivaa perusluonnetta). En pelkää tehdä suuriakaan päätöksiä, enkä jälkeen päin katsele taakseni ja mieti miten olisi käynyt, jos olisin valinnut toisin. Joskus sitä kuitenkin täytyy vain kulkea virran mukana ja katsoa mihin päätyy. Ne suuret päätökset toivat minut tänne, ja tällä hetkellä soljutaan verkkaisesti virtaavassa virrassa.