Tuo "ensi viikon perjantai" sitten tuli ja meni, ja siinä välissä isin auto päätti heittäytyä yhteistyökyvyttömäksi ja sammui keskellä yötä jonnekin Toijalan nurkille. Auto siis korjaamoon, ja lähtöä siirrettiin viikonlopun yli. Maanantaina sitten viimein palasin totuttelemaan taas tähän brittielämään, lennon sekä bussin sitkeän myöhästelyn jälkeen. Ensimmäiset päivät menivätkin muuton jälkeistä sekasortoa järjestäessä ja uuteen kämppään totutellessa. Onhan tämä vieläkin vähän omituista, mutta kai tämä taas tästä.

Tämä kämppä on siis 2000-luvulla rakennettu kolmikerroksinen asuintalo (rivitalossa, kuinkas muutenkaan), jota asutan kolmen muun opiskelijan kanssa. Yläkerrassa asustavat Meghann ja poikaystävänsä Darren, oma huoneeni on toisessa kerroksessa Keenan-nimisen kaverin kanssa (jota ei vielä ole näkynyt). Keskikerroksesta löytyy lisäksi se surullisen kuuluisa vierashuone, johon minua oltiin ensiksi lykkäämässä (huone on siis maksimissaan 1,5m x 2m, eli sinne ei mahtuisi mitään muuta kuin sänky ja vaatekaappi), sekä kylpyhuone(*. Alakerrasta löytyvät keittiö sekä olohuone. Ihan mukavaltahan tämä tosiaan vaikuttaa, keittiökin on ihan hiljattain uusittu. Ja ikkunoista löytyy tuplalasit, eli talvellakaan ei pitäisi jäätyä ihan kuoliaaksi asti. Sijaintihan nyt on vähän mitä on, sekä kaupunkiin että yliopistolle on pitkä matka, mutta eiköhän tässä jotain keksitä.

Kämpän parasta antia on kuitenkin huoneeni. Huoneessa on suhteellisen suuri ikkuna, joka yltää noin neljänkymmenen sentin korkeudelta lattiasta lähes kattoon asti. Ikkuna antaa suurinpiirtein itään, eli huone on valoisa suurimman osan päivästä. Aamuaurinko paistaa noustessaan suoraan ikkunasta, mikä ei ole lainkaan niin paha kuin miltä se aluksi kuulostaa: aamuaurinko ei vielä lämmitä niin paljoa, että huoneessa olisi tukala olla, mutta se herättää minut kuitenkin suht luonnollisesti huoneen tulviessa valoa. Ikkunasta näkyy pilvettömänä iltana myös nousevan kuun kaari, mitä on aina mukava katsella. Liikenteen melu ei kuulu tälle puolen taloa, vaan sisäpihan valtava vaahtera pitää huolen tämän huoneen 'melusaasteesta' (sikäli mikäli sitä nyt voi melusaasteeksi kutsua). Huoneeni ovi on myös sen verran sivussa tuosta porraskäytävästä, että muiden jatkuva ramppaaminenkaan ei juuri häiritse.

Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä, ei myöskään tämä huone. Sisäpihaa käytetään asuinalueen parkkialueena, eli autoja ajelee ikkunani alla vähän väliä (ei tosin yhtä häiritsevästi kuin asunnon julkisivun puolella, missä kulkee vilkas katu). Huoneen kalustuksessa olisi myös toivomisen varaa: mikään huonekaluista (pieni vaatekaappi, lipasto, leveä sänky, kaksi yöpöydäntapaista, kirjoituspöytä ja tuoli) eivät sovi toisiinsa. Kokolattiamattoa en edelleenkään ymmärrä, ja verhot sekä kattolamppu ovat suorastaan infernaaliset (**. Nämä tosin ovat aika mitättömiä pahoja suuressa kokonaisuudessa, eli aivan turhaan valitan.

Kaiken lisäksi minulle toimitettiin eilen aikamoinen ilouutinen, sillä Idmanin säätiöltä napsahti sähköpostiin seuraavanlaisilla sanoilla alkava viesti: "Lääkintöneuvos G R Idmanin ja ministeri K G Idmanin säätiön apurahalautakunta on 25.9.2007 pitämässään kokouksessa myöntänyt Sinulle 2000 euron määräisen apurahan alkaneen lukuvuoden opiskelua varten." Eli kiitos vain kilteille sedille ja tädeille sinne säätiölle! Voin kertoa, että rahat tulivat tarpeeseen. (Juhlistin tilannetta ostamalla Rooman kakkoskauden DVD-boksin, jonka perään olen huokaillut jo kuukausitolkulla.)

Luennot alkavat ensi tiistaina, eli siihen asti on aikaa löhöillä ja olla. Kai sitä voisi vanhojakin kertailla, mutta saa nyt nähdä.

(* Tänä aamuna uskaltauduin suihkuun. Oli muuten aikamoinen kokemus sekin: kylpyhuoneessa on siis kylpyamme, käsisuihku ja kokolattiamatto - mutta ei minkäänlaista suihkuverhoa. Aika eksoottista, sanon minä...
(** Kukkia, röyhelöä, hempeitä värejä ja paljon vaaleanpunaista.