En sitten millään jaksa ymmärtää, miksi Englantiin soittaminen on minulle niin vaikeaa. Tänään soitin yliopistolle ja olin niin hermostunut, ettei ole tosikaan. Käteni tärisevät vieläkin ja olen hengästynyt. Aivan uskomatonta. Toiselle ihmiselle puhuminen ei ole juttu eikä mikään, kunhan se ihminen on tuossa edessä ja katsoo silmiin; kun keskustelu taas käydään puhelimen välityksellä, menen aivan lukkoon ja sopertelen ihmeellisiä. Ja luonnollisestikin se tieto, että hermostun ja menen lukkoon nostaa edelleen jo valmiiksi korkeaa kynnystä uskaltaa tarttua luuriin ja hermostuttaa jo itsessään... Noidankehä, joka nyt pitäisi saada katkaistuksi. Ja äkkiä.