Eilen käytiin ystiksen kanssa katsomassa se 300. Jo reippaasti yli puolisen vuotta sitten näin trailerin ja ihastuin muinaisista spartalaisista kertovan elokuvan visuaalisuuteen, enkä kyllä pettynyt. Juontahan kyseisessä elokuvassa ei ollut sitten nimeksikään, mutta eipä se muuta yrittänyt esittääkään. Ensimmäinen rehellisesti juoneton elokuva pitkään aikaan! Oli yllättävän rentouttavaa tuijottaa kaksi tuntia ihan vain pelkkää silpomista, teurastusta ja yleistä verenvuodatusta - oli se sen verran tyylikästä touhua kaikkine hidastuksineen (joita muuten käytettiin aivan naurettavuuteen asti, elokuvan todellinen kesto jäisi todennäköisesti jonnekin 45:n minuutin paikkeille). Mutta kaikesta huolimatta, minä viihdyin. Niin noloa kuin se onkin myöntää. Ainoat ällötyksen tunteet herättivät ne muotopuolet, joita elokuvassa vilisi välillä aivan liikaa. Minä kyllä pystyn katsomaan verta ja suolenpätkiä ja syömään samanaikaisesti popcornia, mutta niiden kuassimoiden marssitus ruudulle oli jo liikaa. Tämä näin pikkusielun henkilökohtaisena mielipiteenä.

Eihän se nyt mitään Oscar-kamaa ollut, mutta eipä vissiin ollut tarkoituskaan. Kovin oli tyylikästä katsottavaa ja ihan hyvät naurutkin siitä saatiin, lähinnä naurettavuuksiin asti viedyistä taistelukohtauksista ja kaikesta siitä testosteronista - minulle se tällä erää riitti aivan mainiosti. Ei sitä aina jaksa keskittyä, eikä pidäkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yleensä nauttisin tuollaisista juonettomista elokuvista, joissa väkivalta on itsetarkoitus - tämä vain sattui osumaan juuri sellaiseen saumaan, että se onnistui viihdyttämään. Ja niin, kyllä tuo aina Troijan hakkaa...

Mitä tästä opimme? Elokuvaväkivalta on yllättävän viihdyttävää. Siis tasan niin kauan, kun se tosiaan pysyy siellä valkokankaalla, eikä hyppää tänne toiselle puolelle.