Että tämmöstä tänään.

Näin viime yönä unta ihmisestä, jonka kanssa oltiin lapsena hyvinkin läheisiä, mutta jonka kanssa en ole ollut yhteydessä viimeiseen viiteen vuoteen. Uni oli kaikin puolin outo: käveltiin sateessa vanhalta ala-asteeltamme kohti yläastetta, jolle aikoinaan suunniteltiin hakevamme, käytännössä kaksistaan; eri kouluun, kun muut luokkalaiset. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin uusista leffoista. Ihana nähdä, siitä onkin niin pitkä aika! Naurettiin.

Nyt olen vähän kahden vaiheilla, pitäisikö koittaa kaivaa jostain tuon ihmisen sähköpostiosoite. Toisaalta nyt tekisi mieli kuulla, mitä kuuluu; toisaalta taas en tiedä haluanko. Meidän juttu päättyi niin omituisesti. Tai, nimenomaan ei päättynyt. Yhtäkkiä vaan lakattiin soittelemasta, lakattiin tekstaamasta, ja se oli siinä. Ilman mitään suurta riitaa tai erimielisyyksiä. Seuraavaksi ei edes moikattu kadulla - toista ei enää ollut olemassa. Vuoden jälkeen poistin numeronsa puhelimestani. En suutuspäissäni, vaan tuli vaan sellainen olo, että tää oli nyt tässä. Taisi hän tehdä samoin. Oli sellainen olo, että jotain olin sanonut ja loukannut, mutta en tiennyt mitä. Enkä tiedä vieläkään. Tuskinpa mitään, näin nyt vain kävi.