Uusin Potter-elokuva tuli katsastettua eilen, mietteitä pikaisesti lauantaita odotellessa.

Visuaalisesti ja musiikillisesti kertakaikkisen upea. Siriuksen ja Luciuksen yhteenotto (minkä tuloksena Lucius sai jälleen kerran oikein kunnolla selkäänsä, mikä aiheutti ainakin allekirjoittaneessa riemunkiljahduksia, niin paljon kuin Jason Isaacsin Luciuksesta pidänkin) oli (jälleen kerran visuaalisesti) aivan jumalaisen upeaa katsottavaa. Gary Oldman Siriuksena ei ärsyttänyt ihan yhtä paljoa kuin aikaisemmin, johtui varmaan niistä upeista puvuista (Gary Oldman sinällään on aivan uskomattoman karismaattinen mies, mutta ei lainkaan minun mielikuvieni Sirius). Remus (ihana Remus) näytti edelleen parittajalta, minkä vuoksi sydämeni itkee verta; Bellatrix eli loistava Helena Bonham-Carter oli juuri niin täydellinen kuin aavistelinkin - pelottava, täysin hullu ja ehdottoman vaarallinen. Ron oli symppis ja Luna olil hurmaava ja täydellisen omituinen. Snapen rooli oli jätetty jälleen kerran aivan liian suppeaksi, kirjasarjan ehkä kerroksellisin ja mielenkiintoisin hahmo jäi paperinohueksi. Emma Thompsonin Trelawney oli ihanan höppänä ja Umbridge muistutti elävästi lukion toista äidinkielenopettajaa (ihan siinä mittakaavassa, että välillä ihan hirvitti). Kuolonsyöjät ja lopullinen välienselvittely Ministeriössä olivat ihanan pelottavia ja vaikuttavia, jälkimmäinen tosin hieman hengetön. Lempikohtaukseni St. Mungon sairaalassa oli jätetty pois. Elokuva hyppi kohtauksesta toiseen ilman sidoksia, mikä häiritsi hieman (kirja tosin on sarjan pisin, eli liekö ihme). Kokonaisuutena Feeniksin kilta oli siis visuaalisesti vaikuttava ja musiikkimaailmaltaan suorastaan tainaomainen, mutta hieman hajanainen ja hengetön teos.

Päähän ottaa silti rankasti ja ihan muut asiat: unohdin sateenvarjoni Sokoksen kenkäosastolle (tosin löysin aivan iiihanat kengät, jotka isi saa käydä tänään minulle hakemassa). Pakko lähteä heti yhdeksäksi oven taakse koputtelemaan, josko se vaikka hyvällä onnella vielä löytyisi. Äiti kun sanoin vielä ennen lähtöäni: "Älä sitten hukkaa sitä varjoa!" "En en." Sählä mikä sählä. Argh.