Tylsistyttää taas niin kovasti tänään. Paitoja on tosin pesty, kaupassa käyty ja kämppäkin siivottu, mutta silti tuntuu, etten taas mitään ole saanut aikaiseksi. Jos vielä seminaaritehtävät tekisin, niin ehkä se helpottaisi tätä huonoa omaatuntoa.

Kahden viikon päästä pääsen viimein sinne Lontooseen. Enkä joudu menemään yksin, vaikka siihenkin olin varautunut: ystis saapuu 23. päivä. Hänen kanssaan päästään remuamaan ensin kolmeksi päiväksi Lontooseen ja vielä neljäksi päiväksi Bristoliin, noin niin kuin hatuksi. Hieno fiilis. Koskaan en vielä Lontoossa ole ilman isiä päässyt käymään, mutta nyt on senkin aika ilmeisesti koittanut. Niin, ja isistä puheen ollen: maaliman paras ja ihanin. Maksoi meidän hotelliyöt tuolla Lontoossa, vaikka vaan varaamaan pyysin. Vähän hämilläni sitten kiittelin, kun varausilmoituksessa luki, että on jo maksettukin. On se vaan mainio mies tuo meidän isi.

//

Ja täysin offina: edelleen se pentukuume jyllää. Ahdistavaa. Missään nimessä en tosin koiraa tähän rumbaan voi ottaa, eli aikaisintaan kahden vuoden päästä (opintojen loputtua täällä) voin sen cockerin hankkia - ja silloin sen hankinkin. Piru vie. Tuosta otuksesta olen 6-vuotiaasta asti haaveillut, ja sen haaveenhan minä toteutan. Ennemmin tai myöhemmin. Ettäs tiedät.