Tänään käytiin katsomassa niitä asuntoja. Aivan kamalia lääviä kaikki, kaikki paitsi se viimeinen. Se viimeinen oli täydellinen. Se oli siisti, se oli käytännöllinen, se oli hurmaava. Ja siinä oli ullakkohuone. Minun ullakkohuoneeni. Ja kattoikkuna, kattoikkuna, jota minä olen koko ikäni halunnut. Ahdistaa jo valmiiksi, koska tiedän, ettemme me tuota asuntoa kuitenkaan ota. Tyydymme johonkin niistä muista likaisista ja ahtaista loukoista, koska ne olivat kaikki vuokraltaan nelisenkymmentä puntaa halvempia. Minulla kyllä olisi varaa maksaa tuo 40 puntaa ylimääräistä joka kuukausi, ja maksaisin sen ihan ilomielin puhtaasta ja siististä kämpästä (ja siitä ullakkohuoneesta, siitä minun ullakkohuoneestani). Vähän surettaa nyt, ja harmittaa.