Quentin Tarantinon uusimman, Grindhouse: Death Proofin, nähtyäni voin jälleen kerran julistaa väkivaltaviihteen viihdyttävyyttä (sana?) ja Tarantinon ilmiömäistä tarinankerrontaa (tästäkin monet ovat varmasti eri mieltä, mutta olkaa aivan rauhassa: emmeköhän me kaikki mahdu tänne aivan kaikkine mielipiteinemme). On se mies vaan aika epeli! Ennen joka ikistä Tarantinon pätkää pelkään, että nyt se mies on vetänyt överiksi. Ja niinhän se aina onkin - tosin hyvällä tavalla ja varsin onnistuneesti. Kovasti siis nautin tästäkin, veristä mättöä ja takapuoltaan heiluttavia naisia (no, ainakin ne olivat kauniita. Naiset siis.). Kurt Russell Stuntman Mikena oli karmaisevan pelottava, loppua kohden tosin aivan hulvattoman säälittävä ilmestys ajamassa kusi sukassa pakoon naisten valkoista Dodgeria. Aivan mielettömän viihdyttävä leffa, kertakaikkisesti.

Kovasti voisi kuvitella nk. äijäleffaksi, mutta f.y.i.: ainakin tämäniltaisessa näytöksessä ne olivat naiset, jotka nauroivat ja ulvoivat kaikkein kovaäänisimmin, minä mukaan luettuna.

Vähän ehkä harmittaa, kun tänne meille tullessaan Grindhouse hajosi kahdeksi elokuvaksi. Toisaalta, tähän Euroopan versioonhan on lisätty aika tuhottomasti kuvaa, eli sinänsä ihan jees, mutta toisaalta Tarantino ja Rodriguez tarkoittivat Death Proofin ja Planet Terrorin juuri nk. double bill:ksi. No, ehkä mekin vielä joskus näemme Grindhousin niin kuin ohjaajakaksikko sen tarkoitti katsottavaksi.