Ja lisää valitusta. Viime yönä pojilla on taas ollut jotkut 'elämää suuremmat' keemit keittiössä: imurin letku on sulatettu. Siis sulatettu. Tässä vaiheessa itseltäni menivät viimein hermot, kipaisen respassa tilittämässä tätä tilannetta jahka sinne ilmaantuu taas henkilökuntaa. Minä en halua joutua vastuuseen tuhoista, joita tässä kämpässä tehdään minun nukkuessani; minä en myöskään halua toimia aikuisten ihmisten lapsenvahtina 24/7, minulla on parempaakin tekemistä.  Minä en halua siivota muiden jälkiä keittiössä (kahvitahroja seinillä). Minä en myöskään halua enää herätä keskellä yötä mekastukseen ja paukkeeseen aivan varmana siitä, että kohta joku tulee ovesta läpi vain tajutakseni, että se onkin Nilkin ovi, jota paukutetaan.

Ensi vuoden lupauduin vielä asumaan solussa, tosin tyttöporukalla. Viimeiseksi vuodeksi on kuitenkin aivan ehdottoman pakko päästä omaan kämppään! (Ehkä sinne saisi viimein sen koirankin. Toivossa on hyvä elää...)