Kirjoittaja
Kämpillä Bristolissa, kotona Tampereella;
opintojen ja häsläyksen tasapainottelua;
elämän opiskelua; kroonista koirakuumeilua
kuva: rainwild
25.10.2007 - 12:58
Niin siinä nyt sitten kävi, että muutin eilen blogini suutuspäissäni Bloggeriin. Vuodatus tökkii ja tökkii, ja se ei nyt passaa: fiilispohjalta on kovin vaikea kirjoittaa, jos blogi on jatkuvasti kupeena. Vuodatus on toiminut virtuaalikotinani lähes vuoden päivät, mutta siihen vuoteen mahtuu aivan liikaa kaatuilua ja hidastelua. Päädyin siis lopulta hylkämään hienon Vuodatuksen paremman toivossa.
Bloggerissa nähdään!
Bloggerissa nähdään!
23.10.2007 - 23:12
Tänään ei mennyt päivä ihan putkeen. Seminaari meni ihan siedettävästi, vaikka valmistautuminen jäikin vähän puolitiehen. Kyseessä oli siis kurssin ensimmäinen seminaari, ja vähän jännitti, kun sisään marssi itse Mr. Horrocks ryhmäämme johtamaan. Pienen ryhmän keskellä hän paljastui kuitenkin varsin leppoisaksi ja helposti lähestyttäväksi, ja jo ensimmäisen vartin jälkeen olikin jo paljon vapautuneempi olo. Hyvä näin.(* Seminaarin jälkeen roikuin pari tuntia kirjastossa ennen seuraavan luennon alkua, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Land Law on se tämän vuoden 'criminal law', eli minulle henkilökohtaisesti se hankalin kurssi. Ja pahaksi onnekseni kaksi edellistä luentoa on mennyt ohi (ensimmäisellä kerralla ahdisti aivan suunnattomasti itse luennosta johtumattomista syistä, eikä keskittymisestä tullut mitään; toisella kerralla olin juurikin siinä flunssassa, eli lähes katatonisessa tilassa), eli edellytykset olla perillä tämänkään luennon aiheesta eivät olleet kovinkaan hyvät. Piirtelyksihän se meni. Ensimmäisen tunnin tosiaan roikuin fyysisesti mukana, mutta tauolla päättelin, ettei mistään tule nyt yhtään mitään, ja lähdin kämpille. Yhtä tyhjän kanssa olisi ollut, vaikka olisin jäänytkin. Nyt ehdin sentään ennen pimeää kämpille ja sain ajatukseni muualle. Täytyy viikonloppuna opiskella oikein urakalla ja ottaa kiinni menetetyt luennot.
Mutta asiasta saappaanvarteen. On se vaan jännä, kuinka musiikilla voikaan vaikuttaa mielentilaan. Vielä puoli tuntia sitten olin väsynyt, kärttyisä ja haikea; nyt olen (yhä) väsynyt, mutta en enää kärttyisä tai haikea vaan hymyileväinen ja sopivasti muikea.
(* Vähän vieläkin mietityttää tuo viime viikkoinen EU Law'n seminaari. Mr. Dadomo kun vaikutti oikeastaan aika hankalalta tapaukselta ja käyttäytyi asteen verran ylimielisesti (kyseessä ranskalainen kaveri, ehkäpä se sitten selittää jonkin verran...). Eräänkin tytön kysyessä, että "voisiko sir toistaa, kun en ole törmännyt tuohon termiin" Mr. Dadomo vastasi sarkastisesti, että "kyllä tämä termi on ihan yleisessä käytössä aikuisten oppikirjoissa." Tyttö meni siitä luonnollisesti vähän noloksi, niin kuin sitä aina menee 'tyhmän kysymyksen' kysyttyään. Jäi vähän paha maku suuhun tuosta kommentista, kun tyttö kuitenkin kysyi mielestäni ihan asiallisen kysymyksen - opiskelijoitahan tässä ollaan, ja sitä varten noissa seminaareissa käydään, että saadaan vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Mutta asiasta saappaanvarteen. On se vaan jännä, kuinka musiikilla voikaan vaikuttaa mielentilaan. Vielä puoli tuntia sitten olin väsynyt, kärttyisä ja haikea; nyt olen (yhä) väsynyt, mutta en enää kärttyisä tai haikea vaan hymyileväinen ja sopivasti muikea.
(* Vähän vieläkin mietityttää tuo viime viikkoinen EU Law'n seminaari. Mr. Dadomo kun vaikutti oikeastaan aika hankalalta tapaukselta ja käyttäytyi asteen verran ylimielisesti (kyseessä ranskalainen kaveri, ehkäpä se sitten selittää jonkin verran...). Eräänkin tytön kysyessä, että "voisiko sir toistaa, kun en ole törmännyt tuohon termiin" Mr. Dadomo vastasi sarkastisesti, että "kyllä tämä termi on ihan yleisessä käytössä aikuisten oppikirjoissa." Tyttö meni siitä luonnollisesti vähän noloksi, niin kuin sitä aina menee 'tyhmän kysymyksen' kysyttyään. Jäi vähän paha maku suuhun tuosta kommentista, kun tyttö kuitenkin kysyi mielestäni ihan asiallisen kysymyksen - opiskelijoitahan tässä ollaan, ja sitä varten noissa seminaareissa käydään, että saadaan vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
22.10.2007 - 19:32
Laiskotuttaa. Huomiseksi odottaisi tuossa pinossa vielä muutamakin koulutehtävä tekemistään, mutta en jaksaisi innostua, en sitten millään. Kävin jo ulkonakin kääntymässä ja haukkaamassa raitista ilmaa, mutta eipä sekään auttanut saamaan kiinni karannutta keskittymiskykyä. Nyt lähinnä paleltaa.
Suututtaa tämä hetkittäinenkin motivaation puute. Ja kun suututtaa, niin se nyt ei ainakaan auta siinä motivaation löytämisessä. Noidankehä taas tämäkin.
Suututtaa tämä hetkittäinenkin motivaation puute. Ja kun suututtaa, niin se nyt ei ainakaan auta siinä motivaation löytämisessä. Noidankehä taas tämäkin.
21.10.2007 - 22:22
Ihan oman tylsistymisen poissapitimiksi:
Kymmenen vuotta sitten (1997)
- Kävin ala-asteen neljättä luokkaa. Erinäisistä opettajista ja oppilaista johtuneista syistä kouluun meno tuntui aamuisin helvetiltä.
- Koirakuumeeni oli huipussaan: haaveilin cockereista, basenjeista ja cavaliereista. Jouduin tyytymään naapuruston koirien ulkoiluttamiseen.
- Fanitin ensimmäistä fanituksen kohdettani, Backstreet Boysia. Ja kun sanon, että 'fanitin', myös tarkoitan sitä.
Viisi vuotta sitten (2002)
- Ysiluokan syksy. Kaveripiirini oli suurimmillaan ja koulussa oli oikeasti kiva käydä.
- Buffy the Vampire Slayerin ja Angelin ansiosta menetin kiinnostukseni 'tavalliseen tv:seen' (kiitti vaan, Joss Whedon), mutta näistä kahdesta sarjasta vauhkosin sitten niiden muidenkin edestä.
- Elämäni pyöri varsinaisesti koulun ympärillä, vaikka en mitenkään normaalia enempää siihen panostanutkaan.
Kolme vuotta sitten (2004)
- Lukion ensimmäisen vuoden loppu ja toisen alku. Tutustuin uusiin ihmisiin, muiden muassa yhteen parhaimmista ystävistäni, I:hin. Lukioaika oli siihen astisen elämäni parasta aikaa.
- Seurasin jalkapallon EM-kisoja suorastaan fanaattisesti (go, Tshekki, go!), vaikka en tätä ennen ollut innostunut koko lajista.
- Joka kesäisen ulkomaanmatkan kohteena olivat Dublin sekä city of my choice, kaupunkien kaupunki, Lontoo. Tänä kesänä reissattiin Isin kanssa kaksistaan.
Vuosi sitten (2006)
- Ajeltiin kesällä Veikan ja Äitin kanssa Pariisiin. Reissu oli erinäisistä syistä unohtumaton.
- Syksyllä muutin Bristoliin ja aloitin lakiopinnot paikallisessa yliopistossa.
- Ensimmäinen siskontyttöni aloitti ensimmäisen luokan ja toinen syntyi sulostuttamaan meidän sukulaisten elämää entisestään.
Tänä vuonna (2007)
- Elämäni koira täyttää 9 vuotta. Koirakuumeilu jatkuu, nyt kymmenen vuotta myöhemmin kuvioissa on lähinnä 10-ryhmän puikkonokkia, eli borzoi, saluki ja afgaani.
- Kesä suorastaan hurahti ohi ihan huomaamatta, vaikka olikin omalla kohdallani erittäin pitkä.
- Olen lentänyt Suomen ja Englannin välin yhteensä 8 kertaa.
Eilen (20.10.)
- Pyykkäsin ensimmäistä kertaa uudessa kämpässä. Nyt on taas puhtaita paitoja muutamaksi päiväksi.
- Neuloin ensimmäisen sukkaparini. Tuloksena punaiset villasukat, jotka kaiken kukkuraksi näyttäisivät mahtuvan jalkaankin.
- Naureskelin parivaljakolle Fry & Laurie.
Tänään (21.10.)
- Haahuilin ulkosalla kameran kanssa, mutta en tainnut ottaa yhtäkään kuvaa.
- Suunnittelin ensi viikon aikataulua (noin vapaa-ajan osalta).
- Jutustelin vakavia ja vähemmän vakavia Ystiksen kanssa.
Huomenna (22.10.)
- Täytyy keskittyä opiskelujuttuihin, viime viikon luentojen kertaukset jäivät flunssan takia rästiin. Myös viikon seminaaritehtävät ovat tekemättä.
- Haahuilen ulkona kameran kanssa ja myös otan niitä kuvia.
- Valmistaudun henkisesti alkavaan opiskeluviikkoon, joka omalta kohdaltani jää aika lailla tyngäksi muutaman peruuntuneen luennon ansiosta.
Ensi vuonna (2008)
- Aloitan viimeisen opiskeluvuoteni ja alan suunnitella paluuta Suomeen.
- Asun yksin lähempänä yliopistoa ja olen äärimmäisen tyytyväinen asumisjärjestelyyni.
- Voin vihdoin alkaa ihan tosissaan suunnitella myös sitä koirakuumeen parantamista.
Oli muuten yllättävän vaikea muistaa edes kolmen vuoden vuoden takaisia tapahtumia, kymmenestä vuodesta puhumattakaan. Toisaalta aika hämmentävää, kuinka vähän muistijälkiä elämäni onkaan mieleni sopukoihin jättänyt.
Kymmenen vuotta sitten (1997)
- Kävin ala-asteen neljättä luokkaa. Erinäisistä opettajista ja oppilaista johtuneista syistä kouluun meno tuntui aamuisin helvetiltä.
- Koirakuumeeni oli huipussaan: haaveilin cockereista, basenjeista ja cavaliereista. Jouduin tyytymään naapuruston koirien ulkoiluttamiseen.
- Fanitin ensimmäistä fanituksen kohdettani, Backstreet Boysia. Ja kun sanon, että 'fanitin', myös tarkoitan sitä.
Viisi vuotta sitten (2002)
- Ysiluokan syksy. Kaveripiirini oli suurimmillaan ja koulussa oli oikeasti kiva käydä.
- Buffy the Vampire Slayerin ja Angelin ansiosta menetin kiinnostukseni 'tavalliseen tv:seen' (kiitti vaan, Joss Whedon), mutta näistä kahdesta sarjasta vauhkosin sitten niiden muidenkin edestä.
- Elämäni pyöri varsinaisesti koulun ympärillä, vaikka en mitenkään normaalia enempää siihen panostanutkaan.
Kolme vuotta sitten (2004)
- Lukion ensimmäisen vuoden loppu ja toisen alku. Tutustuin uusiin ihmisiin, muiden muassa yhteen parhaimmista ystävistäni, I:hin. Lukioaika oli siihen astisen elämäni parasta aikaa.
- Seurasin jalkapallon EM-kisoja suorastaan fanaattisesti (go, Tshekki, go!), vaikka en tätä ennen ollut innostunut koko lajista.
- Joka kesäisen ulkomaanmatkan kohteena olivat Dublin sekä city of my choice, kaupunkien kaupunki, Lontoo. Tänä kesänä reissattiin Isin kanssa kaksistaan.
Vuosi sitten (2006)
- Ajeltiin kesällä Veikan ja Äitin kanssa Pariisiin. Reissu oli erinäisistä syistä unohtumaton.
- Syksyllä muutin Bristoliin ja aloitin lakiopinnot paikallisessa yliopistossa.
- Ensimmäinen siskontyttöni aloitti ensimmäisen luokan ja toinen syntyi sulostuttamaan meidän sukulaisten elämää entisestään.
Tänä vuonna (2007)
- Elämäni koira täyttää 9 vuotta. Koirakuumeilu jatkuu, nyt kymmenen vuotta myöhemmin kuvioissa on lähinnä 10-ryhmän puikkonokkia, eli borzoi, saluki ja afgaani.
- Kesä suorastaan hurahti ohi ihan huomaamatta, vaikka olikin omalla kohdallani erittäin pitkä.
- Olen lentänyt Suomen ja Englannin välin yhteensä 8 kertaa.
Eilen (20.10.)
- Pyykkäsin ensimmäistä kertaa uudessa kämpässä. Nyt on taas puhtaita paitoja muutamaksi päiväksi.
- Neuloin ensimmäisen sukkaparini. Tuloksena punaiset villasukat, jotka kaiken kukkuraksi näyttäisivät mahtuvan jalkaankin.
- Naureskelin parivaljakolle Fry & Laurie.
Tänään (21.10.)
- Haahuilin ulkosalla kameran kanssa, mutta en tainnut ottaa yhtäkään kuvaa.
- Suunnittelin ensi viikon aikataulua (noin vapaa-ajan osalta).
- Jutustelin vakavia ja vähemmän vakavia Ystiksen kanssa.
Huomenna (22.10.)
- Täytyy keskittyä opiskelujuttuihin, viime viikon luentojen kertaukset jäivät flunssan takia rästiin. Myös viikon seminaaritehtävät ovat tekemättä.
- Haahuilen ulkona kameran kanssa ja myös otan niitä kuvia.
- Valmistaudun henkisesti alkavaan opiskeluviikkoon, joka omalta kohdaltani jää aika lailla tyngäksi muutaman peruuntuneen luennon ansiosta.
Ensi vuonna (2008)
- Aloitan viimeisen opiskeluvuoteni ja alan suunnitella paluuta Suomeen.
- Asun yksin lähempänä yliopistoa ja olen äärimmäisen tyytyväinen asumisjärjestelyyni.
- Voin vihdoin alkaa ihan tosissaan suunnitella myös sitä koirakuumeen parantamista.
Oli muuten yllättävän vaikea muistaa edes kolmen vuoden vuoden takaisia tapahtumia, kymmenestä vuodesta puhumattakaan. Toisaalta aika hämmentävää, kuinka vähän muistijälkiä elämäni onkaan mieleni sopukoihin jättänyt.
19.10.2007 - 18:36
Voi. Hyvä. Luoja.
Tuo lämminvesivaraaja osoittautuikin nyt sitten ihan ongelmaksi: joko meiltä katkaistaan lämmin vesi ensi viikoksi ja koko rotisko vaihdetaan, tai lattia putoaa koko värkin alta. Lattia boilerin alla on siis todella pahasti vaurioitunut. Olen asteen verran kauhuissani tästä. Mihin ihmeeseen minä olen joutunut?
Paljonkohan tämä tulee nyt maksamaankin? Sitä rahaa ei nimittäin ole ihan kamalasti ylimääräistä.
Hirvittää.
Muoks. Nonni. Putkimies ehdotti lopulta järjestelyä, johon sitten kaikki suostuttiin (siis putkimies, me loiset ja vuokranantaja): jotta saadaan edelleen kuuma vettä (eli voidaan käydä suihkussa vielä ensi viikollakin), porattiin olohuoneen kattoon viisi reikää ja aseteltiin ämpärit alla. Siis voi hyvänen aika! Nyt lähinnä naurattaa ihan hulluna koko homma. Eihän tällasta tapahdu! Paitsi siis näköjään täällä... Mutta nyt siis homma on suht kunnossa sinne ensi viikon torstaille asti, kun rotisko saadaan vaihdettua, eikä tuon järjestelyn pitäisi olla edes kovin vaarallinen. Eli lattian pitäisi kestää. Toivottavasti. Ja boilerin vaihto menee vuokranantajan vakuutuksesta, sillä tuo ei selkeästi ole meidän aiheuttamamme vahinko. Eli hyvä näin.
Tuo lämminvesivaraaja osoittautuikin nyt sitten ihan ongelmaksi: joko meiltä katkaistaan lämmin vesi ensi viikoksi ja koko rotisko vaihdetaan, tai lattia putoaa koko värkin alta. Lattia boilerin alla on siis todella pahasti vaurioitunut. Olen asteen verran kauhuissani tästä. Mihin ihmeeseen minä olen joutunut?
Paljonkohan tämä tulee nyt maksamaankin? Sitä rahaa ei nimittäin ole ihan kamalasti ylimääräistä.
Hirvittää.
Muoks. Nonni. Putkimies ehdotti lopulta järjestelyä, johon sitten kaikki suostuttiin (siis putkimies, me loiset ja vuokranantaja): jotta saadaan edelleen kuuma vettä (eli voidaan käydä suihkussa vielä ensi viikollakin), porattiin olohuoneen kattoon viisi reikää ja aseteltiin ämpärit alla. Siis voi hyvänen aika! Nyt lähinnä naurattaa ihan hulluna koko homma. Eihän tällasta tapahdu! Paitsi siis näköjään täällä... Mutta nyt siis homma on suht kunnossa sinne ensi viikon torstaille asti, kun rotisko saadaan vaihdettua, eikä tuon järjestelyn pitäisi olla edes kovin vaarallinen. Eli lattian pitäisi kestää. Toivottavasti. Ja boilerin vaihto menee vuokranantajan vakuutuksesta, sillä tuo ei selkeästi ole meidän aiheuttamamme vahinko. Eli hyvä näin.
19.10.2007 - 14:45
Toissapäivänä oli sitten meidän lämminvesivaraaja eli boileri kosahtanut. Kakkoskerroksen matto on edelleen läpimärkä tuosta boilerihuoneen edestä (ja sattuneesta syystä siis myös minun huoneeni edestä), saa nyt katsoa kuinka pahaa jälkeä se saa loppujen lopuksi aikaiseksi. Putkimies on tulossa tänään iltapäivällä, ehkä sitten päästään taas tapahtumien tasalle. Olen edelleen sitä mieltä, että tuo on kummallinen tapa pitää talo lämpimänä. Vaikka onhan se tullut jo aiemminkin todettua, että tämä saari on kyllä tietyissä asioissa niin jämähtänyt menneelle vuosituhannelle, ettei ihan heti uskoisikaan... Mutta näillä mennään kun on leikkiin ryhdytty.
Vähän kyllä kieltämättä epäilen edelleen tätä asumisjärjestelyä, ja on yhäkin sellainen olo, että olisi vain pitänyt etsiä jostain ihan oma luukku. Minä en yleensä ole pitkävihainen, mutta jotenkin nuo viime kesän sössimiset ja vaatekaappihuone-ehdotukset nakertavat jatkuvasti tuolla takaraivossa. Ja suoraan sanottuna ärsyttää. Ihan pirusti. Täytyy nyt vaan koittaa päästä yli noista ärsytyksistä, sillä täällä on nyt asuttava ensi kesään asti.
Flunssakin ahdistaa. Eikö tämä tukkoisuus nyt jo voisi pikku hiljaa hellittää?
Aurinko sentään paistaa ja linnutkin kuuluvat laulavan. Lähtisin ehdottomasti ulos haahuilemaan, jos jaksaisin.
Vähän kyllä kieltämättä epäilen edelleen tätä asumisjärjestelyä, ja on yhäkin sellainen olo, että olisi vain pitänyt etsiä jostain ihan oma luukku. Minä en yleensä ole pitkävihainen, mutta jotenkin nuo viime kesän sössimiset ja vaatekaappihuone-ehdotukset nakertavat jatkuvasti tuolla takaraivossa. Ja suoraan sanottuna ärsyttää. Ihan pirusti. Täytyy nyt vaan koittaa päästä yli noista ärsytyksistä, sillä täällä on nyt asuttava ensi kesään asti.
Flunssakin ahdistaa. Eikö tämä tukkoisuus nyt jo voisi pikku hiljaa hellittää?
Aurinko sentään paistaa ja linnutkin kuuluvat laulavan. Lähtisin ehdottomasti ulos haahuilemaan, jos jaksaisin.
16.10.2007 - 15:57
Flunssassa. Noin viidetta kertaa tana vuonna. Kurkussa siili, nena tukossa, paa taynna perunamuusia ja niska jumissa, siinapa noin tiivistettyna taman hetkiset tunnelmat. Aamun luennosta meni neljasosa niistaessa ja puolet aivojen vajaatoiminnasta johtuneessa koomatilassa. Great. Illalla viela yksi luento, kampille paasen vasta seitseman maissa. Oli ihan kuningasidea lahtea tanaan yliopistolle.
Ensi yosta tulee varmaan tosi villi. Kaantyilya, niistamista, ahdistusta, niistamista, paansarkya ja edes takaisin kavelya seka vahan lisaa viela sita niistamista. Odotan innolla.
14.10.2007 - 14:59
Puolikuntoisena, väsyneenä ja kurkku kipeänä. Rästissä huomiset seminaaritehtävät ja pyykkäys. En jaksa, en osaa, en tahdo.
Tänään, I'd rather be in Finland.
Tänään, I'd rather be in Finland.
12.10.2007 - 20:23
Tänään on ollut taas jossain määrin harmaa päivä, niin sään kuin mielialankin puolesta. Tällaisina päivinä; tässä tietyssä mielentilassa sitä miettii lähinnä puolentoista vuoden päästä koittavaa paluuta Suomeen ja sitä seuraavaa elämää. Olen mielessäni aikatauluttanut sen koirankin sinne noin kahden vuoden päähän, eli sekin kummittelee mielessä: tällä hetkellä kuitenkin kieltäydyn edes haaveilemasta nelijalkaisesta otuksesta, tietoisella tasolla ainakin. Opinnot jatkuvat näillä näkymin loppuun Helsingissä (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja minut sinne huolitaan), mutta sen jälkeen tulevaisuus onkin aivan harmaan suvun peitossa. En ollenkaan tiedä, mihin sitä suuntaisi sitten valmistumisen jälkeen, ja se kieltämättä hirvittää. En voi (enkä kyllä haluakaan) olla ikuinen opiskelija, eli ihan oikeaan ammattiin on hakeuduttava, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Huomiseen mennessä karistan kuitenkin tällaiset ajatukset mielestäni, sillä vielä tässä vaiheessa ne aiheuttavat ainoastaan ahdistusta ja turhaa päänvaivaa: parempi keskittyä nyt tähän hetkeen ja palata noihin sitten kun on niiden aika.
Olen luonteeltani sellainen, että uskon ihan oikeasti elämän järjestyvän aina, tavalla tai toisella (mikä tosin ei poissulje huolehtivaa perusluonnetta). En pelkää tehdä suuriakaan päätöksiä, enkä jälkeen päin katsele taakseni ja mieti miten olisi käynyt, jos olisin valinnut toisin. Joskus sitä kuitenkin täytyy vain kulkea virran mukana ja katsoa mihin päätyy. Ne suuret päätökset toivat minut tänne, ja tällä hetkellä soljutaan verkkaisesti virtaavassa virrassa.
Olen luonteeltani sellainen, että uskon ihan oikeasti elämän järjestyvän aina, tavalla tai toisella (mikä tosin ei poissulje huolehtivaa perusluonnetta). En pelkää tehdä suuriakaan päätöksiä, enkä jälkeen päin katsele taakseni ja mieti miten olisi käynyt, jos olisin valinnut toisin. Joskus sitä kuitenkin täytyy vain kulkea virran mukana ja katsoa mihin päätyy. Ne suuret päätökset toivat minut tänne, ja tällä hetkellä soljutaan verkkaisesti virtaavassa virrassa.
11.10.2007 - 22:35
Yliopistolla tuli taas roikuttua lähestulkoon täysimittainen päivä, yhdeksästä puoli neljään. Aamulla oli toisen vuoden ensimmäinen seminaari, eikä ollut ollenkaan kamalaa (mikä on aika yllättävää, koen seminaarit yleensä jokseenkin ahdistavina tilaisuuksina). Ainakin näin kahden viikon jälkeen pidän kovasti tuosta valinnaisaineestani, International Tradesta (kuulostaa muuten vissiin aika lailla kiinnostavammalta, kuin minä monet sen kokisivat... Kyseessä on siis kansainväliset sopimukset, eli käytännössä käsittelemme aika pitkälle laivakuljetuksia koskevia sopimuksia ja sopimusrikkomuksia). Mutta siis, kuten sanottua, tykkään kovasti. Ainakin vielä tässä vaiheessa. Luennoitsija (ja seminaarijohtaja) on erittäin mukava neljissäkymmenissä oleva nainen, joka on kovin herttainen tapaus.
Näin syksyisin luennoilla törmää usein uusiin luennoitsijapersooniin, kuten tänäänkin. EU-Law'n luennolle ei ilmaantunutkaan viime viikkoista ranskalaisherraa, vaan sisään astahtelikin varsin räväkkä brittimies. Hän osoittautui jo kymmenen ensimmäisen minuutin aikana varsin hulvattomaksi kaveriksi, joka sai ylitsepursuavan (aika kirjaimellisesti: kaikki halukkaat eivät nimittäin edes mahtuneet luentosalin kiinteille penkeille, vaan kymmenkunta opiskelijaa joutui noutamaan tuolit salin ulkopuolelta ja asettautumaan aika jyrkästi ylöspäin viettäville käytäville) luentosalin nauramaan aika ajoin lähestulkoon hysteerisenä. Ja kuka sanoi, että EU:n lainsäädäntö on tylsää ja kuivaa?
Yliopistolta lähdettyäni eksyin tänään taas ostoskeskittymään eli paikalliseen hypermarkettiin (vrt. Koskikeskus). Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutta koska tarkoituksena oli tappaa aikaa ennen elokuviin menoa (Daywatch), kiertelin päämäärättömästi erinäisissä liikkeissä. Kuinka ollakaan, kirjakaupasta tarttui taas matkaan lukemista. Mutta ei hätää, tämä oli aivan selkeästi tällainen etukäteen (roimasti etukäteen...) hankittu nimipäivälahja minulle itselleni: Meerkat Manor - Flower of the Kalahari. Eihän sitä voinut jättää sinne hyllylle! Se suorastaan huusi nimeäni. Kyseessähän on siis ainakin Discovery Channelilla ja BBC:llä pyörivä mangustien elämästä kertova TV-sarja, johon koukutuin kesän aikana. Ihan saletisti yksi viihdyttävimmistä TV-sarjoista ikinä. Aivan mainio. (Sarjan innoittamana jopa lompakossani asuu pienimuotoinen mangustiyhdyskunta, kaksi sellaista lasten pientä muovista lelumangustia. Tiedän, aivan täydellisen naurettavaa, mutta hei. Mangusteja!)
Näin syksyisin luennoilla törmää usein uusiin luennoitsijapersooniin, kuten tänäänkin. EU-Law'n luennolle ei ilmaantunutkaan viime viikkoista ranskalaisherraa, vaan sisään astahtelikin varsin räväkkä brittimies. Hän osoittautui jo kymmenen ensimmäisen minuutin aikana varsin hulvattomaksi kaveriksi, joka sai ylitsepursuavan (aika kirjaimellisesti: kaikki halukkaat eivät nimittäin edes mahtuneet luentosalin kiinteille penkeille, vaan kymmenkunta opiskelijaa joutui noutamaan tuolit salin ulkopuolelta ja asettautumaan aika jyrkästi ylöspäin viettäville käytäville) luentosalin nauramaan aika ajoin lähestulkoon hysteerisenä. Ja kuka sanoi, että EU:n lainsäädäntö on tylsää ja kuivaa?
Yliopistolta lähdettyäni eksyin tänään taas ostoskeskittymään eli paikalliseen hypermarkettiin (vrt. Koskikeskus). Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutta koska tarkoituksena oli tappaa aikaa ennen elokuviin menoa (Daywatch), kiertelin päämäärättömästi erinäisissä liikkeissä. Kuinka ollakaan, kirjakaupasta tarttui taas matkaan lukemista. Mutta ei hätää, tämä oli aivan selkeästi tällainen etukäteen (roimasti etukäteen...) hankittu nimipäivälahja minulle itselleni: Meerkat Manor - Flower of the Kalahari. Eihän sitä voinut jättää sinne hyllylle! Se suorastaan huusi nimeäni. Kyseessähän on siis ainakin Discovery Channelilla ja BBC:llä pyörivä mangustien elämästä kertova TV-sarja, johon koukutuin kesän aikana. Ihan saletisti yksi viihdyttävimmistä TV-sarjoista ikinä. Aivan mainio. (Sarjan innoittamana jopa lompakossani asuu pienimuotoinen mangustiyhdyskunta, kaksi sellaista lasten pientä muovista lelumangustia. Tiedän, aivan täydellisen naurettavaa, mutta hei. Mangusteja!)
11.10.2007 - 12:54
Taas tekisi mieli suorastaan hyppia ja kiljua riemusta, ihan KELA:n ansiosta. Lahettivat kotiin kaavakkeen ulkomailla opiskelevan opintotuesta, joka nyt pitaisi tayttaa. Ainoa ongelma on, etta tuo pirun kaavake hukkui matkalla Tampereelta Bristoliin. Sita on nyt viikonpaivat odoteltu, mutta ei vain nay eika kuulu (vastaavasti lahettamani kirje kotiin selvisi samasta matkasta kolmessa paivassa). Tuntuu jotenkin masentavalta, etta ensimmainen minulle osoitettu uuteen osoitteeseen lahetetty kirje ei koskaan saavu perille. Isi jo ehdotti, etta pitaisiko minun kayda esittelemassa itseni postissa, niin, mina asun nyt taalla, postin saa toimittaa. No tuskinpa sentaan. Eilen nimittain saapui pankista tilitiedot, ihan oikeaan osoitteeseen ja oikealle henkilolle osoitettuna, eli ei sen pitaisi olla osoitteesta kiinni. Rasittaa vaan niin vietavasti! Miksi ihmeessa KELA lahettelee naita lappujaan lokakuussa? Eiko olisi ollut kaikin puolin paljon yksinkertaisempaa, etta olisivat lahettaneet kaavakkeen jo vaikka syyskuun puolella? Silloin olisin ollut itse vastaanottamassa kyseista lapyskaa Suomessa ja talta papereiden loputtomalta lahettelylta olisi valtytty. Nyt nayttaa silta, etta joudun tilaamaan uudet paperit KELA:n Jyvaskylan osastosta, ne lahetetaan ensin Tampereelle, ja vasta sen kautta tanne Bristoliin. Toivottavasti nyt ehdin ajoissa noiden perkeleen lappujen kanssa, etteivat keskeyta opintotukeani.
Muoks. Soitto Jyvaskylaan paljasti, etta en joudukaan tilaamaan tuota kaavaketta uudestaan, vaan ihan KELA:n sivuilta loytyva kaavake riittaa, vaikka vahan erilainen onkin. Nainpa siis sain tulostettua ja taytettya tuon kaavakkeen saman tien, ja huomenna postitan sen Jyvaskylaan vuokrasopimuksen ja viime vuoden todistuksen kanssa. Jo aiemmin hankkimani paikallaolotodistuksen ehdin jo lahettaa Suomeen, joten isi hoitaa sen postittamisen. Etta tama osaakin olla monimutkaista!
07.10.2007 - 19:58
Huoneessani on tylsät, valkoiset seinät. Iltaisin ennen nukahtamista niitä tulee tuijotettua enemmän tai vähemmän intensiivisesti, ja välillä ne ahdistavat - kovastikin. Tekisi mieli tarttua siveltimeen ja maalata niille jotain, ne suorastaan huutavat sitä.
Seuraamalla lampunvarjostimen jättämää varjoa voisin maalata juoksevan vinttikoiran ihan tuohon pisimmän seinän keskelle.
Seuraamalla lampunvarjostimen jättämää varjoa voisin maalata juoksevan vinttikoiran ihan tuohon pisimmän seinän keskelle.
07.10.2007 - 15:56
(Sekalaista sepitystä allekirjoittaneesta noin sunnuntain saatteeksi.)
Olen syntynyt vuonna 1987, vuoden 226 päivänä.
Lapsuuden unelma-ammatteja olivat arkeologi, kirjailija, luontodokumenttien tekijä ja lentäjä.
Olen perusluonteeltani ujo ja hyväuskoinen sählä.
Olen parantumaton materialisti.
Katson luvattoman paljon elokuvia ja luen liikaa kaunokirjallisuutta.
Suosikkielokuviani ovat Fight Club, Chocolat ja Lost in Translation. TV-sarjoista rakastan Roomaa, Deadwoodia, House MD:tä ja Six Feet Underia. Rakastan myös vanhaa brittikomiikkaa: Monty Pythonit, Black Adder sekä Jeeves & Wooster iskevät aina.
Rakastan James Bond -filmejä ja westernejä.
En omista televisiota, mutta ostan suosikkisarjani DVD:inä.
Pidän Edward Nortonista, Tim Burtonista sekä Quentin Tarantinosta.
Allekirjoitan häpeilemättä lausahduksen "violence is one of the most fun things to watch", kunhan se pysyy valkokankaalla ja minä valkokankaan toisella puolella.
Erlend Loe = idoli.
Kuuntelemani musiikkikin on yleensä elokuvien soundtrack-kamaa. Muutenkin olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen, lähes kaikki Beatlesistä Rajattomaan kelpaa. Eniten iPodissani taitaa kuitenkin pyöriä Incubus ja Zen Café.
Kuuntelen mielelläni myös lastenlauluja, varsinkin Rölli on aika kova sana.
Voisin varmasti elää ilman musiikkia, helpostikin, mutta ilman kirjallisuutta ja elokuvia elämäni olisi paljon nykyistä harmaampaa. (Tai tapahtumarikkaampaa, riippuu ihan näkökulmasta...)
En liittynyt 8-vuotiaana partioliikkeeseen, sillä silloin vannotun partiolaisvalan kohta "lupaan olla aina kiltti enkä koskaan kiusaa ketään" oli pienelle mielelleni liikaa: koska en voinut täydestä sydämestäni vannoa kirkossa olevani aina kiltti, en myöskään kokenut voivani liittyä partioon. Tämän päätöksen tein valan vannomisen aamuna.
Nautin suunnattomasti läheisteni seurasta. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin saman verran yksinäisyyttä ja omaa rauhaa.
Olen äärimmäisen huono huolehtimaan raha-asioistani.
Kiinnyn voimakkaasti fiktiivisiin hahmoihin (tv/elokuva/kirjallisuus), ja eläydyn vähintäänkin yhtä voimakkaasti fiktiivisiin tapahtumiin. Todellisuuden rajat eivät kuitenkaan ole koskaan hämärtyneet mielessäni. Toivottavasti.
Rakastan tilastoja.
Olen opiskellut englannin ja ruotsin lisäksi saksaa, latinaa ja espanjaa. Kolmesta viimeisestä ainoastaan latina sujuu edes välttävästi.
Olen kärsinyt kroonisesta koirakuumeesta viisivuotiaasta asti. Naapurin Kirsikan kanssa selailtiin koirakirjoja ja haaveiltiin omista nelijalkaisista ystävistä, Kirsikka kultaisestanoutajasta; minä cockerspanielista. Oman koiran (keskikokoisen villakoiran) sain 11-vuotiaana.
Nyt, 15 vuotta myöhemmin koirakuumeen puhkeamisesta, olen taas koiratonna suurimman osan vuodesta, ja kärsin oireista voimakkaammin kuin vuosiin. Nyt haaveilen suuresta vinttikoirasta (borzoi, saluki) tai isovilliksestä.
Olen huono pitämään yhteyttä vanhoihin tuttaviini, ja koen siitä aika ajoin huonoa omaatuntoa. Ala-asteen aikaisista ystävistä olen yhteyksissä yhteen, yläasteen aikaisista toiseen. Lukiotuttuja on muutama enemmän.
Piirtelen ja maalaan aivan liian vähän.
En juurikaan välitä suurista juhlapyhistä. Joulua tosin rakastan.
Kammoan hyönteisiä, perhosista hämähäkkeihin.
Toivon usein, että oikeassakin elämässä voisi painaa resettiä ja jatkaa edellisestä tallennuksesta.
En osaa ajaa autoa eikä minulla ole ajokorttia. Pelkkä ajatuskin hirvittää minua.
Lempivuodenaikani on syksy.
En ole koskaan pitänyt tiistaista. Torstai on sitä vastoin aina ollut mieluisa viikonpäivä.
Olen realisti, enkä juurikaan ryve menneissä. Sen sijaan olen keskittynyt tulevaisuuteen - jopa siinä määrin, että en oikein osaa nauttia nykyhetkestä.
Käytän alkoholia minimaalisesti.
I don't dance.
Pidän matkustamisesta. Se on se pakkaaminen, kun ahdistaa.
Minun on ikävä ruisleipää ja saunaa.
Olen syntynyt vuonna 1987, vuoden 226 päivänä.
Lapsuuden unelma-ammatteja olivat arkeologi, kirjailija, luontodokumenttien tekijä ja lentäjä.
Olen perusluonteeltani ujo ja hyväuskoinen sählä.
Olen parantumaton materialisti.
Katson luvattoman paljon elokuvia ja luen liikaa kaunokirjallisuutta.
Suosikkielokuviani ovat Fight Club, Chocolat ja Lost in Translation. TV-sarjoista rakastan Roomaa, Deadwoodia, House MD:tä ja Six Feet Underia. Rakastan myös vanhaa brittikomiikkaa: Monty Pythonit, Black Adder sekä Jeeves & Wooster iskevät aina.
Rakastan James Bond -filmejä ja westernejä.
En omista televisiota, mutta ostan suosikkisarjani DVD:inä.
Pidän Edward Nortonista, Tim Burtonista sekä Quentin Tarantinosta.
Allekirjoitan häpeilemättä lausahduksen "violence is one of the most fun things to watch", kunhan se pysyy valkokankaalla ja minä valkokankaan toisella puolella.
Erlend Loe = idoli.
Kuuntelemani musiikkikin on yleensä elokuvien soundtrack-kamaa. Muutenkin olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen, lähes kaikki Beatlesistä Rajattomaan kelpaa. Eniten iPodissani taitaa kuitenkin pyöriä Incubus ja Zen Café.
Kuuntelen mielelläni myös lastenlauluja, varsinkin Rölli on aika kova sana.
Voisin varmasti elää ilman musiikkia, helpostikin, mutta ilman kirjallisuutta ja elokuvia elämäni olisi paljon nykyistä harmaampaa. (Tai tapahtumarikkaampaa, riippuu ihan näkökulmasta...)
En liittynyt 8-vuotiaana partioliikkeeseen, sillä silloin vannotun partiolaisvalan kohta "lupaan olla aina kiltti enkä koskaan kiusaa ketään" oli pienelle mielelleni liikaa: koska en voinut täydestä sydämestäni vannoa kirkossa olevani aina kiltti, en myöskään kokenut voivani liittyä partioon. Tämän päätöksen tein valan vannomisen aamuna.
Nautin suunnattomasti läheisteni seurasta. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin saman verran yksinäisyyttä ja omaa rauhaa.
Olen äärimmäisen huono huolehtimaan raha-asioistani.
Kiinnyn voimakkaasti fiktiivisiin hahmoihin (tv/elokuva/kirjallisuus), ja eläydyn vähintäänkin yhtä voimakkaasti fiktiivisiin tapahtumiin. Todellisuuden rajat eivät kuitenkaan ole koskaan hämärtyneet mielessäni. Toivottavasti.
Rakastan tilastoja.
Olen opiskellut englannin ja ruotsin lisäksi saksaa, latinaa ja espanjaa. Kolmesta viimeisestä ainoastaan latina sujuu edes välttävästi.
Olen kärsinyt kroonisesta koirakuumeesta viisivuotiaasta asti. Naapurin Kirsikan kanssa selailtiin koirakirjoja ja haaveiltiin omista nelijalkaisista ystävistä, Kirsikka kultaisestanoutajasta; minä cockerspanielista. Oman koiran (keskikokoisen villakoiran) sain 11-vuotiaana.
Nyt, 15 vuotta myöhemmin koirakuumeen puhkeamisesta, olen taas koiratonna suurimman osan vuodesta, ja kärsin oireista voimakkaammin kuin vuosiin. Nyt haaveilen suuresta vinttikoirasta (borzoi, saluki) tai isovilliksestä.
Olen huono pitämään yhteyttä vanhoihin tuttaviini, ja koen siitä aika ajoin huonoa omaatuntoa. Ala-asteen aikaisista ystävistä olen yhteyksissä yhteen, yläasteen aikaisista toiseen. Lukiotuttuja on muutama enemmän.
Piirtelen ja maalaan aivan liian vähän.
En juurikaan välitä suurista juhlapyhistä. Joulua tosin rakastan.
Kammoan hyönteisiä, perhosista hämähäkkeihin.
Toivon usein, että oikeassakin elämässä voisi painaa resettiä ja jatkaa edellisestä tallennuksesta.
En osaa ajaa autoa eikä minulla ole ajokorttia. Pelkkä ajatuskin hirvittää minua.
Lempivuodenaikani on syksy.
En ole koskaan pitänyt tiistaista. Torstai on sitä vastoin aina ollut mieluisa viikonpäivä.
Olen realisti, enkä juurikaan ryve menneissä. Sen sijaan olen keskittynyt tulevaisuuteen - jopa siinä määrin, että en oikein osaa nauttia nykyhetkestä.
Käytän alkoholia minimaalisesti.
I don't dance.
Pidän matkustamisesta. Se on se pakkaaminen, kun ahdistaa.
Minun on ikävä ruisleipää ja saunaa.
05.10.2007 - 15:06
(Olen talla hetkella yliopistolla, sita siis aakkosvajavainen teksti.)
Aamulla tuli kirjakaupasta ilmoitus sahkopostiin, etta tilaamani kirja oli saapunut yliopiston kirjakauppaan. Tanaan olisi tosin ollut vapaapaiva, mutta paatin siita huolimatta lahtea yliopistolle; kavellen, jotta saisin katsastettua lyhimman reitin. Neljassakymmenessaviidessa minuutissa tanne tarpoo kampilta, ehka rahtusen nopeammin. Ja mikas siina on kavellessa, kauniina paivana kuten tanaankin. Ihan nain ohimennen sanoen, minulla on sitten aivan mielettoman upea koulumatka: puolet matkasta kulkee lenkkeilyniityn ja -metsan lapi, ja maisemat ovat aivan mielettomat! Kinttupolkuhan se toki on, mutta polulta nakee kauas (siis kauas) ja ymparoiva lehtimetsa on upea. Etta sellaista tanaan.
Yliopistolla siirryin suoraan (akateemispainoitteeseen) kirjakauppaan hakemaan sita kirjaa. Tiskilla kaytiin seuraavanlainen keskustelu minun ja erittan mukavan vanhemman asiakaspalvelijaherran kanssa:
A: I believe you have a book for me?
VAH: Yes?
A: Poodle Clipping And Grooming?
VAH: Oooh, yes! I see! Caused a lot of stir around here. Not the sort of book we usually get here.
A: Yes, I can imagine...
Etta hyvat naurut olivat ilmeisesti saaneet, kun olivat lajitelleet saapuneita tilauksia. Heti kirjan kannessa on kuva todella itsetietoisen oloisesta, amerikkalaistyyppisen liioitellusti leijonaleikkaukseen leikatusta puudelista. Paljonkohan ovat mahtaneet selailla kirjaa? Heh, voin todellakin kuvitella! Vaan mikas siina, sita on ihan hyva herattaakin hilpeytta kanssaihmisissaan aina valilla.
04.10.2007 - 11:43
Randomia:
Tekisi mieli riisipuuroa. Sitä äidin tekemää, jota meillä kotona aina silloin tällöin syödään (siis muutoinkin kun jouluna). Saunaankin mielisin.
Ajatuksista on taas tänään vaikea saada kiinni. Päässä risteilee mitä kummallisimpia asioita; mitä ankarammin johonkin yksittäiseen ajatukseen koittaa tarttua, sitä hanakammin se on häviämässä päässäni vallitsevaan sekamelskaan.
Harmaat sumupilvet näyttävät ainakin hetkeksi kaikonneen auringon edestä, joka nyt paistaa kunnolla ensimmäistä kertaa sitten viime viikon.
Naapurin koira hymyilyttää. Se on sellainen terrierityyppinen puistococktail, joka haukkuu paitsi kaikki ohikulkijat, myös ylilentävät linnut. Hauska tapaus, kaikesta huolimatta.
Minäkin tahtoisin sen koiran. Kuumeilee edelleen hän.
Tällä hetkellä ihmetyttää meidän osoitteeseen tuleva posti: luukusta kolahtaa jatkuvalla syötöllä aivan kummallisille henkilöille osoitettua postia. Täytynee ottaa selvää asiasta.
Pitäisi taas kohtapuoliin lähteä yliopistolle. Jostain syystä bussiyhtiön nettisivut eivät toimi, eli en taas lainkaan tiedä, koska niitä busseja mahtaa mennä. Pysäkille siis vain nököttämään, eiköhän sieltä jossain vaiheessa joku bussi kurvaa paikalle...
Tekisi mieli riisipuuroa. Sitä äidin tekemää, jota meillä kotona aina silloin tällöin syödään (siis muutoinkin kun jouluna). Saunaankin mielisin.
Ajatuksista on taas tänään vaikea saada kiinni. Päässä risteilee mitä kummallisimpia asioita; mitä ankarammin johonkin yksittäiseen ajatukseen koittaa tarttua, sitä hanakammin se on häviämässä päässäni vallitsevaan sekamelskaan.
Harmaat sumupilvet näyttävät ainakin hetkeksi kaikonneen auringon edestä, joka nyt paistaa kunnolla ensimmäistä kertaa sitten viime viikon.
Naapurin koira hymyilyttää. Se on sellainen terrierityyppinen puistococktail, joka haukkuu paitsi kaikki ohikulkijat, myös ylilentävät linnut. Hauska tapaus, kaikesta huolimatta.
Minäkin tahtoisin sen koiran. Kuumeilee edelleen hän.
Tällä hetkellä ihmetyttää meidän osoitteeseen tuleva posti: luukusta kolahtaa jatkuvalla syötöllä aivan kummallisille henkilöille osoitettua postia. Täytynee ottaa selvää asiasta.
Pitäisi taas kohtapuoliin lähteä yliopistolle. Jostain syystä bussiyhtiön nettisivut eivät toimi, eli en taas lainkaan tiedä, koska niitä busseja mahtaa mennä. Pysäkille siis vain nököttämään, eiköhän sieltä jossain vaiheessa joku bussi kurvaa paikalle...
03.10.2007 - 20:13
Oli sitten kuulkaas mahtavaa päästä taas tekemään jotain, vaikka sitten vain istumaan luennoille! Niin huippua. Muutama uusi luennoitsijakin saatiin, itse asiassa entuudestaan tuttuja ei ollut kuin mr. Horrocks viime kevään historiaosuudelta. Pähee kaveri. Eivät nuo uudet tuttavuudetkaan nyt aivan mahdottomilta ole tuntuneet, että sinänsä tuntuu ihan hyvältä. Vähän olen kieltämättä tosin pettynyt, sillä prof. Holland ei näyttäisi luennoivan meille (keskittyy enimmäkseen ekavuotisten luentoihin). Valtaisa tragedia, jos minulta kysytään.
Matka yliopistolle on tosin pidentynyt, ja bussimatkat varsinkin aamu- ja iltaruuhkien aikaan ovat aivan mahdottomia. Normaalisti vartin pyrähdys kestää reilut puoli tuntia; bussi tulee täyteen jo yliopistolla, ja siinä sitten huristellaan (tai no, huristellaan ja huristellaan, tarkemmin sanottuna madellaan hitaasti liikenteen mukana kolmen metrin pätkissä) lähes tulkoon meidän pysäkille asti, ennen kuin ruuhkasolmu aukeaa ja ensimmäinenkään matkustaja jää kyydistä. Ja sama juttu aamuisin; tänäänkin meidän pysäkki oli viimeinen, jolta enää otettiin edes matkustajia kyytiin. Sinänsä kovin eksoottista (ottaen huomioon sen, että viime vuonna asuin tosiaan viiden minuutin kävelymatkan päässä yliopistosta; kymmenessä minuutissa ehti luennolle kuin luennolle, pidettiin se sitten missä päin yliopistoaluetta tahansa).
Vaan on se silti mukavaa taas, opiskelu.
Matka yliopistolle on tosin pidentynyt, ja bussimatkat varsinkin aamu- ja iltaruuhkien aikaan ovat aivan mahdottomia. Normaalisti vartin pyrähdys kestää reilut puoli tuntia; bussi tulee täyteen jo yliopistolla, ja siinä sitten huristellaan (tai no, huristellaan ja huristellaan, tarkemmin sanottuna madellaan hitaasti liikenteen mukana kolmen metrin pätkissä) lähes tulkoon meidän pysäkille asti, ennen kuin ruuhkasolmu aukeaa ja ensimmäinenkään matkustaja jää kyydistä. Ja sama juttu aamuisin; tänäänkin meidän pysäkki oli viimeinen, jolta enää otettiin edes matkustajia kyytiin. Sinänsä kovin eksoottista (ottaen huomioon sen, että viime vuonna asuin tosiaan viiden minuutin kävelymatkan päässä yliopistosta; kymmenessä minuutissa ehti luennolle kuin luennolle, pidettiin se sitten missä päin yliopistoaluetta tahansa).
Vaan on se silti mukavaa taas, opiskelu.
01.10.2007 - 13:05
Tänään sataa taas. Ihan kunnolla. Ja minun pitäisi lähteä kaupunkiin hoitamaan muutama käytännön asia (bussilippu) kuntoon. Vaan minkäs teet, tämä on tätä. Kumpparit jalkaan ja sateenvarjo olalle, sillähän siitä selviää.
Viime vuonna oli niin paljon helpompaa bussien suhteen, kun asuin kampuksella. Viidessä minuutissa ehti kämpiltä luennolle, pidettiin se sitten missä päin yliopistoa tahansa. Nyt täytyy huolehtia bussilipuista ja niihin busseihin ehtimisestä. No, kaikesta huolimatta asun kuitenkin mieluummin vähän sivummalla. Olihan se kiva asua ensimmäinen vuosi yksinkertaisesti lähellä yliopistoa, kun olin muutenkin niin pihalla tästä kaikesta, että tuli sentään lähdettyä luennoille (mikä muuten kannatti, meidän noin kahdenkymmenen hengen seminaariryhmästä vain kuusi läpäisi lopputentit ilman uusimisia). Nyt tuntuu ihan kivalta maistella ihan oikeasti tätä brittielämistä brittien keskellä.
Viime vuonna oli niin paljon helpompaa bussien suhteen, kun asuin kampuksella. Viidessä minuutissa ehti kämpiltä luennolle, pidettiin se sitten missä päin yliopistoa tahansa. Nyt täytyy huolehtia bussilipuista ja niihin busseihin ehtimisestä. No, kaikesta huolimatta asun kuitenkin mieluummin vähän sivummalla. Olihan se kiva asua ensimmäinen vuosi yksinkertaisesti lähellä yliopistoa, kun olin muutenkin niin pihalla tästä kaikesta, että tuli sentään lähdettyä luennoille (mikä muuten kannatti, meidän noin kahdenkymmenen hengen seminaariryhmästä vain kuusi läpäisi lopputentit ilman uusimisia). Nyt tuntuu ihan kivalta maistella ihan oikeasti tätä brittielämistä brittien keskellä.
01.10.2007 - 11:11
Siinä vaiheessa, kun seuraavan tekstin voi lukea silmääkään räpäyttämättä ja ajattelematta kertaakaan "hulluutta!", on ihmisellä mielestäni ainakin teoreettiset edellytykset villakoiran omistajaksi:
"Villakoiran pesu ja kuivaus
Pesu: kastele takuton koira läpikotaisin. Vaahdota koira shampoolla ja huuhtele, toista toimenpide. Hoitoainetta tulee käyttää kitsastelematta, koiran (ja hoitoainepullon) koosta riippuen jopa puoli pullollista tai runsaammin. Huuhtele koira huolellisesti, mieluummin vähän liian kauan kuin liian hätäisesti. Nopeimmat väittävät pesevänsä näyttelyturkkisen keskarin 15-20 minuutissa, mutta monet viettävät koiransa kanssa suihkussa helposti tuplastikin kauemmin.
Kuivaus: koira föönataan karstan kanssa kuivaksi. Pää- ja niskatukka harjataan piikkikammalla turkin säästämiseksi. Turkin täytyy olla ihoa myöten rutikuiva (muuten se saattaa vetää turkin kiharalle ja turkki takkuuntuu helpommin). Kuivausoperaatio kestää, jälleen koosta ja turkin määrästä riippuen, tunnista kolmeen.
Koira pestään, kun takkuja alkaa ilmaantua (merkki siitä, että koira on likainen). Normaalisti tämä tarkoittaa kolmen-neljän viikon pesuväliä, takkuvaiheessa pesun voi joutua suorittamaan viikoittain."
Tämä siis noin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Omasta puolestani voin kertoa, että kun on asunut 8½ vuotta villakoiran kanssa saman katon alla, ei tuo hetkauta pätkän vertaa. Tuota se nimittäin on, ihan oikeasti. Tonillakin koko operaation läpivieminen pesuineen ja kuivauksineen kestää lähes kaksi tuntia, vaikka herra on lyhyessä turkissa. Mutta on se vaan sen arvoista!
"Villakoiran pesu ja kuivaus
Pesu: kastele takuton koira läpikotaisin. Vaahdota koira shampoolla ja huuhtele, toista toimenpide. Hoitoainetta tulee käyttää kitsastelematta, koiran (ja hoitoainepullon) koosta riippuen jopa puoli pullollista tai runsaammin. Huuhtele koira huolellisesti, mieluummin vähän liian kauan kuin liian hätäisesti. Nopeimmat väittävät pesevänsä näyttelyturkkisen keskarin 15-20 minuutissa, mutta monet viettävät koiransa kanssa suihkussa helposti tuplastikin kauemmin.
Kuivaus: koira föönataan karstan kanssa kuivaksi. Pää- ja niskatukka harjataan piikkikammalla turkin säästämiseksi. Turkin täytyy olla ihoa myöten rutikuiva (muuten se saattaa vetää turkin kiharalle ja turkki takkuuntuu helpommin). Kuivausoperaatio kestää, jälleen koosta ja turkin määrästä riippuen, tunnista kolmeen.
Koira pestään, kun takkuja alkaa ilmaantua (merkki siitä, että koira on likainen). Normaalisti tämä tarkoittaa kolmen-neljän viikon pesuväliä, takkuvaiheessa pesun voi joutua suorittamaan viikoittain."
Tämä siis noin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Omasta puolestani voin kertoa, että kun on asunut 8½ vuotta villakoiran kanssa saman katon alla, ei tuo hetkauta pätkän vertaa. Tuota se nimittäin on, ihan oikeasti. Tonillakin koko operaation läpivieminen pesuineen ja kuivauksineen kestää lähes kaksi tuntia, vaikka herra on lyhyessä turkissa. Mutta on se vaan sen arvoista!
30.09.2007 - 16:32
Tällä hetkellä (kun tätä aikaakin taas on vaikka muille jakaa...) olen taas ehtinyt keskittyä kaikkeen mahdollisimman epäolennaiseen, kuten Roomaan, koirakuumeiluun ja yleiseen haaveksimiseen. Ei ehkä se kaikkein fiksuin tapa viettää sunnuntai-iltapäivää, mutta kai niitä huonompiakin on. Koiran hankkimisen suunnittelu on siis täysin alkutekijöissä, eikä rotukaan ole ihan vielä selvillä. Tällä hetkellä olen kallistumaisillani nartun puoleen, vaikka kokemusta minulla ei olekaan kuin uroksista. Suurimmat epäilykseni koskevat luonnollisesti juoksuja ja 'lieveilmiöitänsä' (valeraskaudet ym. 'naisten vaivat'), mutta uroksethan nyt ovat, no, uroksia. Jos nartulla onkin juoksu kahdesti vuodessa, uros on kiimassa ihan jatkuvasti. Toni on ollut esimerkillisen hömelö uros, kun ei ole oikein koskaan noteerannut narttuja mitenkään suuremmin, mutta tiedän, että uroksen kanssa eläminen voi olla yhtä tuskaa. Ja sitä paitsi, kyllä ne nartut vaan on enemmän leidejä kuin urokset!
Olen tässä aikani kuluksi ihastellut villakoiria. Kotona Tampereellahan minua odottaa pian 9-vuotias punainen keskarivillis, eli villakoira on sinänsä tuttu rotu ja arki sen 'ultimaattisen turkkikoiran' kanssa on tuttua. Toni ei tosin koskaan ole ollut varsinaisessa näyttelyturkissa, vaan enemmän tai vähemmän lyhemmissä muunnoksissa, ja nyt vanhemmiten varsinkin kesäisin ihan lyhyessä turkissa. Minä kuitenkin rakastan sitä turkin laittamista ja hoitamista, eli näyttelyturkkinen villakoira kiehtoo tällä hetkellä ainakin noin ajatuksena. Minua itse asiassa kiinnostaisi myös se trimmauspuoli, ja olisi aivan mielettömän hienoa pystyä jonain päivänä leikkaamaan ja laittamaan koira omin käsin siihen kuntoon, että se miellyttäisi myös itseä - tästä syystä villakoira olisi ihanteellinen, kun 'koekaniini' löytyisi ihan omasta takaa. Lisäksi rakastan tuossa meidänkin herrassa sitä, että siitä ei lähde karvaa. Ei sitten ollenkaan, mikä on aivan mahtava juttu. Siivotessa ei huomaakaan, että talossa olisi koira; vaatteita ei tarvitse puhdistella millään tarrarullilla koirankarvoista. Siinäkin mielessä villakoira on ihan ykkönen. Lisäksi täytyy tietty ottaa huomioon se tosiasia, että minuthan on kymmenisen vuotta sitten testattu koiralle allergiseksi. Vaikka villakoira muka allergisoimattomana koirana onkin aika lailla urbaani legenda (koirassa allergiaa aiheuttavat lähinnä hilse ja eritteet, joita villakoirasta lähtee ihan yhtälaisesti kuin muista roduista) ei minulla ole koskaan ollut ongelmia Tonin kanssa. Toisaalta tuntuisi turvallisemmalta ottaa sellainen rotu, jonka suhteen on tästäkin kokemusta. Käytännössähän se ei tietty ole ihan näin yksinkertaista, vaan se riippuu paljolti yksilöstä, kuinka se allergisoi tai on allergisoimatta, mutta noin pääsääntöisesti voin allekirjoittaa, että minulle yhteiselo villakoiran kanssa saattaa sopia paremmin kuin monen muun rodun kanssa. Koosta olen vähän sitä mieltä, että mitä suurempi sen parempi, eli isovillis on ajatuksissa, mieluummin kuin keskari (toysta tai kääpiöstä nyt puhumattakaan). Värillähän nyt ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, mutta omaa silmääni miellyttää eniten ruskeat ja punaiset, eli niiltä kulmilta olisin (tällä hetkellä) villistä etsimässä.
Kuten näkyy, vaihtoehtoja riittää. Vaikeaksi tämän tekee se, että esimerkiksi borzoissa minua kiehtoo se määrätynlainen alkukantaisuus ja itsenäisyys, kun taas villakoirassa rakastan sitä ulospäinsuuntautuneisuutta ja helppoa koulutettavuutta - siis täysin päinvastaisia asioita. Olisi niin paljon helpompaa, jos tietäisin ehdottomasti tahtovani jonkun palveluskoiran tai vaikka terrierin, mutta kun en halua. Toisaalta se on myös aika helpottavaa, etten kuitenkaan ole ihastumassa päätä pahkaa ihan jokaiseen vastaantulevaan rotuun. Ei se ainakaan kauheasti helpottaisi tätä tilannetta... No, kuten olen jo vuoden päivät hokenut itselleni, tässähän tätä aikaa on. Vuosi sitten kolme vuotta, tänään enää kaksi. Tai puolitoista, jos aletaan laskea päiviä valmistumisvuoden kevääseen (2009) eikä syksyyn. (Niin, ja tuohan tarkoittaa sitä, että puolentoista vuoden päästä voin vasta alkaa tosissani suunnitella tätä hommaa, eikä suinkaan sitä, että puolentoista vuoden kuluttua se koira olisi tässä. Siihen asti kaikki löpinä on ihan alustavaa huuhaahaaveilua.)
Olen tässä aikani kuluksi ihastellut villakoiria. Kotona Tampereellahan minua odottaa pian 9-vuotias punainen keskarivillis, eli villakoira on sinänsä tuttu rotu ja arki sen 'ultimaattisen turkkikoiran' kanssa on tuttua. Toni ei tosin koskaan ole ollut varsinaisessa näyttelyturkissa, vaan enemmän tai vähemmän lyhemmissä muunnoksissa, ja nyt vanhemmiten varsinkin kesäisin ihan lyhyessä turkissa. Minä kuitenkin rakastan sitä turkin laittamista ja hoitamista, eli näyttelyturkkinen villakoira kiehtoo tällä hetkellä ainakin noin ajatuksena. Minua itse asiassa kiinnostaisi myös se trimmauspuoli, ja olisi aivan mielettömän hienoa pystyä jonain päivänä leikkaamaan ja laittamaan koira omin käsin siihen kuntoon, että se miellyttäisi myös itseä - tästä syystä villakoira olisi ihanteellinen, kun 'koekaniini' löytyisi ihan omasta takaa. Lisäksi rakastan tuossa meidänkin herrassa sitä, että siitä ei lähde karvaa. Ei sitten ollenkaan, mikä on aivan mahtava juttu. Siivotessa ei huomaakaan, että talossa olisi koira; vaatteita ei tarvitse puhdistella millään tarrarullilla koirankarvoista. Siinäkin mielessä villakoira on ihan ykkönen. Lisäksi täytyy tietty ottaa huomioon se tosiasia, että minuthan on kymmenisen vuotta sitten testattu koiralle allergiseksi. Vaikka villakoira muka allergisoimattomana koirana onkin aika lailla urbaani legenda (koirassa allergiaa aiheuttavat lähinnä hilse ja eritteet, joita villakoirasta lähtee ihan yhtälaisesti kuin muista roduista) ei minulla ole koskaan ollut ongelmia Tonin kanssa. Toisaalta tuntuisi turvallisemmalta ottaa sellainen rotu, jonka suhteen on tästäkin kokemusta. Käytännössähän se ei tietty ole ihan näin yksinkertaista, vaan se riippuu paljolti yksilöstä, kuinka se allergisoi tai on allergisoimatta, mutta noin pääsääntöisesti voin allekirjoittaa, että minulle yhteiselo villakoiran kanssa saattaa sopia paremmin kuin monen muun rodun kanssa. Koosta olen vähän sitä mieltä, että mitä suurempi sen parempi, eli isovillis on ajatuksissa, mieluummin kuin keskari (toysta tai kääpiöstä nyt puhumattakaan). Värillähän nyt ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, mutta omaa silmääni miellyttää eniten ruskeat ja punaiset, eli niiltä kulmilta olisin (tällä hetkellä) villistä etsimässä.
Kuten näkyy, vaihtoehtoja riittää. Vaikeaksi tämän tekee se, että esimerkiksi borzoissa minua kiehtoo se määrätynlainen alkukantaisuus ja itsenäisyys, kun taas villakoirassa rakastan sitä ulospäinsuuntautuneisuutta ja helppoa koulutettavuutta - siis täysin päinvastaisia asioita. Olisi niin paljon helpompaa, jos tietäisin ehdottomasti tahtovani jonkun palveluskoiran tai vaikka terrierin, mutta kun en halua. Toisaalta se on myös aika helpottavaa, etten kuitenkaan ole ihastumassa päätä pahkaa ihan jokaiseen vastaantulevaan rotuun. Ei se ainakaan kauheasti helpottaisi tätä tilannetta... No, kuten olen jo vuoden päivät hokenut itselleni, tässähän tätä aikaa on. Vuosi sitten kolme vuotta, tänään enää kaksi. Tai puolitoista, jos aletaan laskea päiviä valmistumisvuoden kevääseen (2009) eikä syksyyn. (Niin, ja tuohan tarkoittaa sitä, että puolentoista vuoden päästä voin vasta alkaa tosissani suunnitella tätä hommaa, eikä suinkaan sitä, että puolentoista vuoden kuluttua se koira olisi tässä. Siihen asti kaikki löpinä on ihan alustavaa huuhaahaaveilua.)
29.09.2007 - 23:45
Sadetta ja harmautta: täydellinen tekosyy viettää koko päivä sängyssä ja katsoa Roomaa!
Rooma on ehdottomasti yksi suosikkisarjoistani ikinä. Juonittelua ja skandaaleja; sex, blood n' rock'n'roll! Aivan jumalaista. Antiikin tarinat ovat saaneet uutta potkua Rooman käsikirjoittajien käsissä. Toinen kausi on yllättänyt minut olemalla ensimmäistäkin vauhdikkaampi ja juonikkaampi, ja rakastuin koko sarjaan enemmän ja enemmän kauden edetessä, vaikka äärimmäisen karismaattinen Caesar (Ciarán Hinds) (jos esikuvansa oli puoliksikaan näin karismaattinen, en lainkaan ihmettele saavutuksiansa ja kykyään saada kansa ja sotilaat rakastamaan itseään lähes ehdottomasti!) saatettiinkin pois päiviltä jo ensimmäisen kauden lopussa. Roomassa ei turhia sievistellä tai leikitä kuvakulmilla, vaan veri on punaista (ja sitä on paljon!); alastomat naiset ovat yleensä alastomia ja alastomat miehet alastomia. Antiikin elämää pyritään näyttämään sellaisena, kuin se mahdollisesti on ollutkin, kauheasti kaunistelematta. Rooma on parhautta; elämää suurempaa. Rooma on televisioviihdettä parhaimmillaan, paitsi uskomattomien puitteittensa ja kiehtovan juonensa, myös mainioiden näyttelijöidensä ja kiinnostavien hahmojensa ansiosta. (Sitä paitsi, ne miehet nyt vain näyttävät niin naurettavan komeilta niissä roomalaisissa univormuissa!)
Kevin McKiddin Lucius Vorenus ja Ray Stevensonin Titus Pullo ovat mieletön parivaljakko. Toisaalta he ovat niin toistensa vastakohdat, että konflikteja on pakko ilmaantua; toisaalta taas miehet ovat kuin paita ja peppu. Varsinkin ensimmäisen kauden aikana käydyt syvälliset keskustelut miesten välillä ovat kultaa:
Vorenus: Do you think of nothing but women?
Pullo: What else is there? (Ja pienen miettimistauon jälkeen:) Food, I s'pose.
Entäs sitten James Purefoyn Mark Antony ja Polly Walkerin Atia? Atia on käärme. Julkea, hävytön ja ilkeä; juonikas ja julma oman etunsa tavoittelija. Aivan täydellisen turmeltunut juonittelija! Ja Mark Antony, no, Antony nyt on Antony: raivostuttava kusipää, julma, omahyväinen idiootti - täydellinen! Eihän sitä miestä voi kuin rakastaa, kaikesta henkisestä vajavaisuudestaan huolimatta.
Atia (Serviliasta): Why would she want to see me? She hates me!
Antony: So do I; that's no bar to friendship.
Octavian taas järkytti ehkä eniten: nuoresta ja herkästä runoilijasta (Max Pirkis) kehittyi kieroutunut ja sadistinen tyranni (Simon Woods). Aivan mieletöntä! Aluksi näyttelijänvaihdos yllätti, mutta loppujen lopuksi Woodsista ja Pirkisistä löytyi kovasti samankaltaisuuksia (esimerkiksi puheessa), joten vaihdos ei loppujen lopuksi aiheuttanut kovinkaan suurta traumaa.
Pidin kovasti myös Tobias Menziesin Brutuksesta, vaikka mies olisi saanut olla ehkä hivenen rotevampi muistuttaakseen enemmän minun mielikuvaani. Tämä tosin on aivan toissijaista, Menzies teki kuitenkin loistavaa työtä.
Sarja loppui lähes täydellisesti. Ympyrä sulkeutui nuoren Caesarin triumfin myötä, eikä viimeisen jakson jälkeen jäänyt sellaista oloa, että jokin olisi jäänyt kesken. Okei, kyllähän sitä mielellään seuraisi Caesarin edesottamuksia enemmänkin, tai miten Titus Pullolle lopulta kävi (oma mielikuvitukseni kun on nykyään kovin rajallinen), mutta kaiken kaikkiaan sarja sai arvoisensa päätöksen. Ovi mahdolliselle kolmannelle kaudelle suljettiin aika lailla lopullisesti niin monien avainhenkilöiden kuoleman mukana, mutta mielestäni tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Rooma on ehdottomasti yksi suosikkisarjoistani ikinä. Juonittelua ja skandaaleja; sex, blood n' rock'n'roll! Aivan jumalaista. Antiikin tarinat ovat saaneet uutta potkua Rooman käsikirjoittajien käsissä. Toinen kausi on yllättänyt minut olemalla ensimmäistäkin vauhdikkaampi ja juonikkaampi, ja rakastuin koko sarjaan enemmän ja enemmän kauden edetessä, vaikka äärimmäisen karismaattinen Caesar (Ciarán Hinds) (jos esikuvansa oli puoliksikaan näin karismaattinen, en lainkaan ihmettele saavutuksiansa ja kykyään saada kansa ja sotilaat rakastamaan itseään lähes ehdottomasti!) saatettiinkin pois päiviltä jo ensimmäisen kauden lopussa. Roomassa ei turhia sievistellä tai leikitä kuvakulmilla, vaan veri on punaista (ja sitä on paljon!); alastomat naiset ovat yleensä alastomia ja alastomat miehet alastomia. Antiikin elämää pyritään näyttämään sellaisena, kuin se mahdollisesti on ollutkin, kauheasti kaunistelematta. Rooma on parhautta; elämää suurempaa. Rooma on televisioviihdettä parhaimmillaan, paitsi uskomattomien puitteittensa ja kiehtovan juonensa, myös mainioiden näyttelijöidensä ja kiinnostavien hahmojensa ansiosta. (Sitä paitsi, ne miehet nyt vain näyttävät niin naurettavan komeilta niissä roomalaisissa univormuissa!)
Kevin McKiddin Lucius Vorenus ja Ray Stevensonin Titus Pullo ovat mieletön parivaljakko. Toisaalta he ovat niin toistensa vastakohdat, että konflikteja on pakko ilmaantua; toisaalta taas miehet ovat kuin paita ja peppu. Varsinkin ensimmäisen kauden aikana käydyt syvälliset keskustelut miesten välillä ovat kultaa:
Vorenus: Do you think of nothing but women?
Pullo: What else is there? (Ja pienen miettimistauon jälkeen:) Food, I s'pose.
Entäs sitten James Purefoyn Mark Antony ja Polly Walkerin Atia? Atia on käärme. Julkea, hävytön ja ilkeä; juonikas ja julma oman etunsa tavoittelija. Aivan täydellisen turmeltunut juonittelija! Ja Mark Antony, no, Antony nyt on Antony: raivostuttava kusipää, julma, omahyväinen idiootti - täydellinen! Eihän sitä miestä voi kuin rakastaa, kaikesta henkisestä vajavaisuudestaan huolimatta.
Atia (Serviliasta): Why would she want to see me? She hates me!
Antony: So do I; that's no bar to friendship.
Octavian taas järkytti ehkä eniten: nuoresta ja herkästä runoilijasta (Max Pirkis) kehittyi kieroutunut ja sadistinen tyranni (Simon Woods). Aivan mieletöntä! Aluksi näyttelijänvaihdos yllätti, mutta loppujen lopuksi Woodsista ja Pirkisistä löytyi kovasti samankaltaisuuksia (esimerkiksi puheessa), joten vaihdos ei loppujen lopuksi aiheuttanut kovinkaan suurta traumaa.
Pidin kovasti myös Tobias Menziesin Brutuksesta, vaikka mies olisi saanut olla ehkä hivenen rotevampi muistuttaakseen enemmän minun mielikuvaani. Tämä tosin on aivan toissijaista, Menzies teki kuitenkin loistavaa työtä.
Sarja loppui lähes täydellisesti. Ympyrä sulkeutui nuoren Caesarin triumfin myötä, eikä viimeisen jakson jälkeen jäänyt sellaista oloa, että jokin olisi jäänyt kesken. Okei, kyllähän sitä mielellään seuraisi Caesarin edesottamuksia enemmänkin, tai miten Titus Pullolle lopulta kävi (oma mielikuvitukseni kun on nykyään kovin rajallinen), mutta kaiken kaikkiaan sarja sai arvoisensa päätöksen. Ovi mahdolliselle kolmannelle kaudelle suljettiin aika lailla lopullisesti niin monien avainhenkilöiden kuoleman mukana, mutta mielestäni tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
uusi blogi
kootut obsessiot
james bond
dr. greg house
//
edward norton
clint eastwood
//
rome
deadwood
//
erlend loe
dr. greg house
//
edward norton
clint eastwood
//
rome
deadwood
//
erlend loe
yöpöydällä
the ladies of grace adieu
meercat manor: the flower of the kalahari
reading deadwood: a western to swear by
the inimitable jeeves
meercat manor: the flower of the kalahari
reading deadwood: a western to swear by
the inimitable jeeves
silmät ristissä yömyöhään
chocolat
fight club
down in the valley
death to smoochy
007
//
house md
six feet under
rome
deadwood
fight club
down in the valley
death to smoochy
007
//
house md
six feet under
rome
deadwood
valokuvatus
kalenterissa
(2.10.-21.12. autumn term)
22.12.-6.1. joululoma
(7.1.-14.3. spring term)
15.3.-6.4. pääsiäisloma
(7.4-2.5. summer term)
5.5.-> lopputentit
22.12.-6.1. joululoma
(7.1.-14.3. spring term)
15.3.-6.4. pääsiäisloma
(7.4-2.5. summer term)
5.5.-> lopputentit
haaveissa
yksi venakkotyttö, kiitos. tai salukineiti. tai isovillistyttö. tai vaikka gaanitar.
ikävä
